Lopputyö meni läpi ja ilmeisesti vielä kiitettävällä arvosanalla! Ei ikinä olisi uskonut kuinka suuri helpotus tämä on. Enää ei puutu kuin kypsyysnäytteen kirjoittaminen ja sitten voikin ruveta suunnittelemaan valmistujaisia. 20.12 viimeisten tietojen mukaan on virallinen valmistujaispäivä. Aika hullumainen päivämäärä siis siinä mielessä, että noinkin likellä jouluaattoa. Eihän sitä kehtaa mitään lahjaksikaan pyytää. :)

Eilen iski aivan suunnaton kiukku kaikkia teknisiä laitteita kohtaan. En ole koskaan tullut toimeen laitteiden kanssa, jotka toimivat edes jollain tasolla sähkön voimalla. DVD-soitin alkoi temppuilemaan eilen oikein kunnolla. Mitä sille nyt pitäisi tehdä?! Huoltoon on tooodella inhottava viedä, koska mun tuurilla sitä ei saa takaisin edes 10 vuoden kuluttua. On jokseenkin huonoja kokemuksia takuuhuolloista yms. Kaiken lisäksi kylppärin lattialämmitys ei toimi. Lattia on kylmä! Muutenkin kun on palelevaa sorttia kesät talvet niin kylmä lattia ei missään muodossa houkuta. Tai siis toimii se siinä mielessä, että jos napsauttaa lämmön päälle lattiasta tulee tulikuuma. Vaikka olisikin asettanut lämmöksi 0 astetta. Kissat kyllä tykkää löhöillä lämpimällä kaakelilla, mutta omat varpaat palaa eikä sekään ole hyvä. Äiti tässä taannoin sanoi, että kyllä mullakin tarttis olla mies taloudessa, ettei aina tarvitse yksin kiukutella näiden asioiden kanssa. Oi kun sen miehen saaminen tähän talouteen olisikin niin helppoa. :) Mutta ei...

Selailin tuossa koneella olevia valokuvia ja yllätysyllätys! kissoista on kuvia vähän joka kulmasta. Jotta muutkin voisivat nauttia näpsäyksistäni niin tässä niitä, yksi jokaisesta roikaleesta.

227315.jpgEi kovin hyvä kuva Taistosta, mutta muuten blogiin sopiva. Saaliina Tallinnan lankakerä. :)

227316.jpgTämäkään ei ole mikään mestariotos. Romeo muikistelee jääkaapin päällä. Uskomatonta miten vaikeaa on saada kissasta jokseenkin "normaalia" kuvaa.

227317.jpgViimeisenä neitikissamme Viu Villisilmä Vauhkomieli. Tuleeko kellään mieleen mistä kirjasta nimi on kenties otettu? :)

Ja sitten vielä pakollinen lankaostos-kuva. Ei pitänyt kauppareissulla lankoja ostaa, mutta hyppäsivät kuitenkin kärryyn. Teddystä tulee serkulle huivi pukinkonttiin ja aivan ihanasta sitruunankeltaisesta seiskaveikasta luultavasti villasukat. Koskaan ei voi olla liikaa sukkia, vai mitä?

227313.jpg

Mitenkä muuten tuollaisen "bloginapin" saa tehtyä? Ja miten omalle sivulleen saa toisten nappeja? Tyhmänä kyselen... :) Ja kun tässä nyt kyselemään ruvettiin niin...Onko ideoita mitä voisi 19-vuotiaalle veljelle tehdä joululahjaksi? Villasukat ja lapaset kun ei miestä oikein innosta. Ehkä muuten jos jollain olisi kivan pipon ohje. :)