Olen nyt viimeiset 3 viikkoa harjoitellut piikkikorkoisilla nilkkureilla kävelyä. Alku oli aika hurjan näköistä. Vaapuin ja huojuin kuin humalainen konsanaan. Kengät ovat lymyilleet kaapissa jo melkein toista vuotta, mutta vasta nyt olen ottanut ne käyttöön. En muista minkä takia ne olen alunperin ostanut sillä ennen en olisi suinsurminkaan niitä laittanut jalkaani. Omasta mielestäni ne ovat nätit, mutta joku taisi kommentoida, että näyttävät aivan rotantappobuutseilta. Ja se ei kyllä pidä paikkaansa. Ne kengät ei ole edes buutseja nähnyt. Harjoittelun aloitin ihan siitä syystä, että pari viikkoa sitten olin entisten työkavereiden kanssa risteilyllä. Joten harjoittelu alkoi viikkoa ennen h-hetkeä.

Ensiksi kävin suutarilla laitatuttamassa pitävät kumipohjat, sillä edelliset olivat aivan järkyttävän liukkaat. En todellakaan halunnut ensimmäisenä olla laivalla pyrstölläni. Seuraava askel kohti luontevaa kävelyä oli ahkera käyttö. Kuljin kengät jalassa kotona ja huomasin, että kummasti sitä saa tavaroita paremmin ylähyllyltä kun pituutta tuli noin 5 cm lisää. :) Ihmisten ilmoille on heti uskaltanut/kehdannut mennä. Kävely oli jokseenkin töksähtelevää ja epävarmaa. Kun ensimmäisen kerran uskaltauduin ulkoiluttamaan kenkiä, katselin jalkoihini ja yritin välttää kaikki suuremmat ja pienimmätkin halkeamat ja kuopat. Hiki siinä tuli ihan tosissaan. Kuin ihmeen kaupalla vältyin nilkan muljahduksilta ynnä muilta urheiluvammoilta. Nyt voi kai jo sanoa, että osaan jopa kävellä niillä. Tosin vieläkin tulee hetkiä kun huojuntaa esiintyy, mutta se johtuu varmaankin vain kovasta tuulesta. Autolla ajoa en ole vielä uskaltanut niillä kokeilla ja voi olla, että se jääkin vain kaukaiseksi ajatukseksi. Mutta vielä on pitkä matka Saimi Nousiaisen mainostamaan ja kehumaan keimailevaan tyyliin. No, ainakin käytän korkkareitanilkkureita.

Ensimmäinen lapanen perulaisesta alpakasta on valmis. Malli on Novitan nro 5/2002 lehdestä. Niissä todellakin menee kaksikin erilaista palmikkoa, mutta ei ne näy kuvassa. Hmph! Jostain syystä kärsivällisyys ei meinannut millään riittää tämän tekemiseen ja toinen on vielä tekemättä. Kyllä sekin valmiiksi tulee ihan varmasti, luultavasti jo huomenna, mutta pelkkä ajatuskin jo kiukuttaa. Kaikesta huolimatta tässä tämä:

Serkun illuusio-huivikin on edistynyt huimaa vauhtia. Olin jotenkin yllättänyt kuinka mukava sitä on kutoa vaikka mallia saa/pitää seurata hyvinkin tiiviistä. Muutaman kerran jouduin rivin pari riistämään, koska silmät tuntuvat harittavan välillä minne sattuvat. :) Väreinä huivissa on vaaleanharmaa (joka kuvissa näyttää valkoiselta) ja tottakai musta.

Kuvissa on edelleenkin jotain häikkää. En millään saa niitä onnistumaan kunnolla. Ehkä olisi syytä kutsua hätiin ystävän mies, joka viimeisimmän tiedon mukaan harrastaa valokuvausta.