Lopputyö on kansituksessa ja 20.12 valmistun virallisesti tradenomiksi. Eräs tuttuni kysyi, että miltä tuntuu valmistua. Sanoin, ettei oikeastaan sen kummemmalta, on vain todella helpottunut olo kun enää ei tarvitse stressata tenttejä ja palautettavia tehtäviä. Eipä siinä oikeastaan mitään sen kummempaa. Nyt olen alkanut miettimään, että jos olisin tiennyt millaista on opiskella taloushallintoa korkeakoulussa, en olisi koskaan edes hakenut. Loppujen lopuksi ei ollenkaan minun alaani. Valmistun siis taloushallinnon tradenomiksi ja se tietää sitä, että seuraavat 40 vuotta istun jossakin toimistossa pyöritellen papereita ja tuijottaen tietokoneen ruutua. Ei innosta ei! Toivon todella kovasti, että ilmaantuisi jotain muuta. Melkeinpä ihan mitä tahansa muuta...mutta onneksi on koulu ainakin tältä osin ohi! :)

Joululahjat on nyt sitten tehty ja paketoitu. Voitte vaan kuvitella miten haastava projekti paketoiminen kolmen uskomattoman uteliaan ja tarmokkaan kissan kanssa on. Oli monta kertaa todella lähellä ettei pinna napsahtanut poikki. :) Varsinkin kun käytin niintä tavallisen lahjanarun sijaan. Se sai kissat aivan sekaisin. En osaa ollenkaan paketoida ja tiesin, että paketeista ei tule millään muotoa nättejä, mutta nyt ne ovat entistä runnellumman näköisiä, kiitos kissaeläinten! :)

296774.jpg

Käsityötkin ovat edistyneet. Kirjoneule on kaulusta vaille valmis ja laitan siitä sitten kuvaa. Tajusin juuri, että Kirikin on vielä pingottamatta, mutta ehkä se hoituu vielä tämän vuoden puolella. Sen sijaan olen kutonut itselleni joulun juhlasukkia. Lankana on Sisu Glitter ja se on valmiissa työssä todella kaunista. Sukan malli on Sukkasillaan-kirjasta. Sukan sivussa menevä palmikko ei näy ja lankakaan ei pääse kuvassa oikeuksiinsa, mutta nätti on.

296770.jpg