Kyllä on kylmä! Eilenkin oli -23 ja se tuntui kieltämättä hieman vilpoiselta. :) Juttelin joskus erään Oulusta tulleen ihmisen kanssa, joka sanoi, että täällä kovat pakkaset tuntuvat ihan erilaiselta kuin pohjoisessa. Rannikolla kun ollaan niin pakkanen on kuulemma "kosteampaa", minkä takia se tuntuu entistä kylmemmältä. Enpä sitten tiedä liekö asia näin.

Nukuin viime yönä villapaita päällä ja peitto korviin asti vedettynä eikä tullut edes lämmin. Patterit ovat aivan tulikuumia, mutta niistä ei ole minkäänlaista hyötyä koska kaikki ikkunat falskaavat melkoisesti. Makkarissakin voi oikein tuntea jäätävän vedon ja olohuoneessakin on suht hyytäviä tuulahduksia aika ajoin. Keittiössäkin ikkunalaudan alla on reikä, joka ulottuu melkeinpä ulos asti. En kuitenkaan viitsi vuokraemännälle ruveta näistä asioista purnaamaan. Ei näitä pakkasia enää kauaa kestä. Kyllä me hengissä selvitään. :)

Olen erittäin ylpeä itsestäni. Vihdoinkin neuletakin tekeminen onnistui! Nyt pingotin kappaleet ohjeen mittojen mukaisesti enkä venuttanut niitä äärimmilleen. Ja kuinka ollakaan, tästä tuli juuri sopiva. Kuvio ei näy kovinkaan hyvin, mutta tää on se Novitan syksy 2006 lehdestä malli nro 22. Kolmosen puikoilla kutasin ja lankaa meni justiinsa sen verran kuin ohjeessa oli. Hyvä minä! :) Ja uusi pusero on jo puikoilla...

382484.jpg

Aloitan muuten ensi maanantaina työt!! Olen erittäin innoissani, mutta samalla mietin, että missä välissä sitä kerkiää käsitöitä tekemään. Voinen olettaa, että aloitetut työt eivät valmistu enää samaan tahtiin. :)