Täällä ollaan taas. Työ on vienyt kaikki mehut eikä kotona ollessa ole jaksanut miettiä käsitöitä sen enempää. Olenkin kutonut ainoastaan ihan perussukkia. Aivotonta kutomista, rentouttavaa, ei palmikoita, kuvioita tai mitään muutakaan sellaista, jota pitäisi miettiä ja pähkäillä.

Työ on ollut todella mielenkiintoista eikä vielä ole tullut minkäänlaisia vastenmielisyyden tunteita. Viikonlopuista en pidä, koska silloin ei tarvitse mennä töihin. Mieluusti tekisin viikonloput ylitöitä, mutta se ei ole mahdollista. Niinpä lauantaiaamuisin iskee pienen pieni ahdistus ja tylsyys. Mutta olkaa huoleti, kyllä tämä innostus tässä jossain vaiheessa laantuu. :)

Ostin kerrostaloasunnon noin 3 viikkoa sitten. Muuttohalut ovat jo kovat, mutta pitäisi jaksaa odottaa ainakin kesäkuulle ja voi olla, että uudessa asunnossa ollaan vasta heinäkuussa. Nyt jo olen laatinut sotasuunnitelman Viun muuttamisesta. Sitä kun ei saa koppaan sitten millään, väkisin ei viitsi edes yrittää, koska siitä ei hyvää seuraa. Yhtenä vaihtoehtona onkin, että pyydän eläinlääkäriä tekemään kotikäynnin ja antamaan Viulle rauhoittavaa, että saadaan kisulainen uuteen asuntoon. Tai sitten uhraan jonkun hyväuskoisista muuttomiehistä Viun käsittelyyn...muahhahhaa!!

Mutta niitä sukkia. Ensinnä esittelen nämä ihan perussukat seiskaveikasta.

542435.jpg

542447.jpg

Nämä sukat tulevat työkäyttöön. En pidä töissä kenkiä vaan aina aamulla ensimmäiseksi laitan villasukat jalkaan. Tämä tapa aiheuttaa miesten keskuudessa kulmakarvojen kohotuksia ja huvittuneita hymyjä. Mutta minkäs teet kun varpaat palelee aina ja jatkuvasti. Huomatkaa muuten alemmassa kuvassa miten näppärästi näin toimistotyöntekijänä olen hakaneulan sijaan käyttänyt isoa klemmaria. Juuri nämä vihreänruskeat sukat kudoin töissä (ainoastaan tauoilla) eikä sieltä löytynyt neulaa, jotta olisin voinut päätellä tai hakaneulaa, jotta viimeiset silmukat eivät olisi päässeet karkuun, joten klemmaria hyödynsin tällä kertaa. :)

Nämä seuraavat sukat on Magknitsin Snowflake Socksit. Lankana on muistaakseni Regia Silk.

542441.jpg

Ja lopuksi sitten vielä nuoret miehet. 

542453.jpg