Vapun ja vapaapäivän kunniaksi olen kutonut koko päivän. Aloittelin Tupasvillan MacPalmikkoneuletta luonnonvalkoisesta Woolista. Neuleesta tulee todella kaunis, jos se vain kokonsa puolesta onnistuu. Työn eteneminen on hieman hidasta, mutta hiljaa hyvää tulee.

556252.jpg

Aamulla sain myös valmiiksi Snowflake Sock numero ykkösen. Pari puuttuu vielä, mutta se saa hetken odottaa koska tilasin viime viikolla Vihreästä Vyyhdistä Supersocke 100 Bamboota kerän verran ja tarkoituksena olisi tempaista Jaywalkerit. Täytyy sanoa, että omien jalkojen kuvaaminen ei todellakaan ole helppoa. Toivottavasti näistä kuvista nyt kuitenkin saa edes jonkinlaisen käsityksen kuinka kaunis kuvio sukassa on. Mallikuvio on helppo ja muutenkin koko ohje oli erittäin yksinkertainen. Päänvaivaa tosin aiheutti Kitchener Stitchit, joilla sukat päätellään. Nättiä tulosta ei syntynyt, mutta laiskana en viitsinyt tehdä moneen kertaan.

556235.jpg

556241.jpg

556245.jpg

Eihän noista kuvista mitään tolkkua saa ja Taiston takapuolikin on jokaisessa. :)

Totesin jälleen kerran eilen, että kyllä kissat sitten osaavat olla pieneenkin tyytyväisiä. Olohuoneen lattialla majailee eliöiden iloksi pahvilaatikko. Se on jo menettänyt suurimman viehätyksensä, mutta annas olla kun sen sijoittaa uudelleen niin johan on kuin olisi aivan uusi. Ei se loota tuossa pöydällä normaalisti ole, tällä kertaa oli vuorossa imurointia, joten siksi se on nostettu ruokapöydälle. Viun mielestä laatikko on vallan hurmaava ja tuimalla katseellaan yrittää pitää tunkeilijat loitolla.

556230.jpg

Järjenäänen kanssa ollaan parin tunnin päästä lähdössä iltalenkille ja sen jälkeen vedetään lettua naamariin! Hohoi!! :)